Tekstit

uutta inspiraatiota

Kuva
Istun asuntovaunun reunalla. Tuulenvire pyyhkäisee naamaani, kuulen meren pauhaavan muutamien metrien päässä ja hengitän sisään raikasta ilmaa. Avaan silmäni ja nään kuinka aallot  törmäävät rantaan enkä malta odottaa, että pääsen veteen. Muutama viikko sitten onnekseni pääsin leirille surffaamaan saaren ylänokkaan. Siellä koin ja elin uutta elämäntapaa, surffausta. Uudesta-Seelannista löytyy lukuisia rantoja tähän käyttöön, itse leirillä kolusimme muutan läpi. Daisy Bay Sandy Bay Baylys Beach Whale Bay The ocean beach Tältä reissulta sain paljon irti. Kehityin surffauksessa jonkin verran. Aallot eivät olleet joka päivä mahtavia, mutta edes kerran pääsimme nauttimaan isommista aalloista. Vettä meni nenään sekä keuhkoihin ja surffilaudat lenteli sinne tänne. Neljän tunnin taistelun jälkeen voimia ei riittänyt mihinkään, oli aika lähteä jäätelölle. Kuljimme paikasta toiseen yhdessä 8 hengen porukassa asuntoautolla. Iltaisin paahdoimme vaahtok

go kiwis!

Kuva
Tässä sitä ollaan, lokakuun alku ja vaihtarivuoden loppu häämöttää. Ei nyt vielä kuitenkaan hypätä sinne vaan tehdään katsaus viime kuukausiin.        Elokuu    Tämä kuukausi oli ehkä haastavin koko vaihtovuodestani tähän mennessä. Ensimmäiset kaksi viikkoa olin kipeänä flunssassa ja päädyin lepäilemään päivät pitkät kotona. Muutamina päivinä yritin mennä kouluun, joka loppujen lopuksi vain pahensi olotilaani. Yleensä olen kovin aktiivinen ja kipeänä ollessa ei siihen ollut mahdollisuutta. Minulle avautui paljon aikaa ajatuksille, jotka joskus päätyivät kotiin ja aiheuttivat koti-ikävää. En saanut nukuttua öisin sillä kroppani oli niin levoton. Koulussa kaveriporukkani vaihtui, kun paras kaverini palasi takaisin kotimaahansa Itävaltaan heinäkuussa. Kotona minulla oli onneksi kaikki hyvin.    En kuitenkaan koko kuukautta makoillut kotona vaan hengailin kavereiden kanssa keskustassa ja kävimme elokuvissa katsomassa uutta leijonakuningasta. Parannuin myös vihdoin juo